Marraskuu

Tuskaisen pimeä marraskuu on vienyt minusta kaikki mehut. Ihan kaikki. Koulussa pitää kiirettä (nytkin pitäisi kirjoittaa kolmea raporttia, tehdä markkinoinnin tehtäviä ja tekstata), eikä illalla jaksa enää muuta kuin ottaa torkut ja lenkittää koirat. Näin koville syksy/alkutalvi ei ole hetkeen ottanutkaan. Kameralla en tee mitään enää iltaisin, kun valo ei riitä, joten kaikki kuvatkin jäävät ottamatta.

Olemme myös veistäneet koulussa - jo legendaksi muodostuneita - banaaneja.


Onnistuin luimimaan pois tuosta urakasta, sillä homma oli erittäin suttavaa, aikaavievää ja kipeälle kädelleni oletettavasti kohtalokasta.


On tässä kuussa ollut jotain kivaakin. Ystäväni Minja tuli miehensä kanssa kyläilemään viikonlopuksi ja mukana matkusti ehkä upein ja etsityin asia hetkeen. Nimittäin tämä nahkarahi.

Mykistyin, kun kuulin saavani sen ja olen aika mykkä edelleen. Se vaan on niin... hieno. Olen kolunnut kirppiksiä löytääkseni jotain vastaavaa, tuloksetta. Nyt sellainen komeilee tuossa löhötuolin edessä ja se on minun. Hyrisen. Oioi. Onko ihanampaa kuin istua keinustooliin, laskea jalat rahille ja vain olla. Ehkä kuppi glögiä ja sisustuslehti vielä kuvaan mukaan, niin tilanne hipoo jo täydellisyyttä.

Oli ihana nähdä taas pitkästä aikaa. Sain silitellä kasvavaa vauvamahaakin, enkä malttaisi millään odottaa lapsen syntymää. Minusta tulee ylpeä kummitustäti. Olen pyynnöstä vieläkin kovin otettu ja innoissani. Harmittaa vaan tämä välimatka, mutta uskon vakaasti, että jossain vaiheessa asumme lähempänä toisiamme. Meidän muuttotahdillamme en olisi edes yllättynyt, jos löytäisimme itsemme muutaman sadan kilometrin päästä pienenkin ajan sisällä. Jorin nelivuotinen koulu toki pidättää meitä Turussa, mutta sen jälkeen sitten. Vaikka ei me kyllä Turusta pois haluta. Täällä on kotoisaa.


Kodista puheen ollen, sisustin köökiä hieman. Aloin illalla jonkun harvinaisen energiapuuskan innoittamana rymsteerata keittiön nurkkaa, tarkoituksenani saada möhlömikro jonnekin pois tieltä. Siinä sitten keksimme poiketa Ikeassa nopeasti. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut Hyllis-metalihyllystä, jonka ansiosta saisin mikron pois keittiön pöydältä, joten sellainen noudettiin. Nurkasta tuli paljon kutsuvampi.

Uudistuksesta intoa piukassa keittelin punajuuriporkkanasoppaa ja avocadopapuhedelmäsalaattia sekä soija- ja munariisipasteijoita.

Aikaisemmin tällä viikolla hain myös ihanan paketin postista. Huusin itselleni nämä upeat minnihiirikorkkarit.

Vierailla kilpailemassa

Koska lupasin linkittää erään mahtavan kilpailun, teen sen nyt. Klik. Kyseessä on Kootut Murut-blogi, johon olen erittäin mieltynyt. Pidän paljon Jutan tyylistä ja erityisesti noista tauluista. Voin vain haaveilla, että arpaonni suosisi. Minua se ei juuri koskaan tällaisissa lykästä, mutta aina sopii yrittää. Nimeä sitten vaan kehiin ja ammutaulua odottelemaan!

Palaan seitsemän pienen yksityiskohdan kanssa myöhemmin, mutta pakko vielä laittaa kuva äskeisestä taivaasta. Oranssi kielisi, että huomenna tuulee.

Mistäs alottais?

Pikakelaus muuta viikko taaksepäin. Sain jo kuittia siitä, että Habitare olisi niinkuin nähty jo. Terveiset siskolle, jonka luona olinkin tässä taannoin pidemmän ajan. Tampereella siis, meidän entisessä kodissa. Siellä näytti erilaiselta ja tuntuikin.

Kaupanpäälliseksi reissusta sain hieman leikellyn ja surkean koiran. Palliton (ja toivottavasti parempi) arki alkoi. Loistavaa.

Eemelillähän on ollut kyljessä jo pidemmän aikaa sellainen patti. Sitä näytettiin kahteen otteeseen eri lääkäreillä ja kummallakin kerralla olivat sitä mieltä, ettei ole syytä lähteä poistamaan. Patti kuitenkin kasvoi nyt syksyllä ja halusin sen samalla kertaa poistettavan. Kyseessä oli rasvapatti, jonka sisällä pala kylkiluun päästä irronnutta rustoa. Oli poika kolhinut itseään rajummin kuin osasin arvatakaan. Huojentavaa, ei mitään vakavampaa. Kyllä sitä ehdittiin jo jännittää.

Kaikesta tästä Ruut on ollut hieman hämillään:

Tässä välissä olen myös löytänyt Turun kirppikset, silloin kun olen koululta suinkin ehtinyt. Tavara hyvää, eikä pilattu sairailla hinnoilla, kuten Tampereella. Saanen esitellä muutaman löydön. Iiiiiihan sienikulho tosin on lahja siskolta. Se on aivan älyttömän hieno.





Ollaan ehditty myös juhlistamaan vuosipäivää. Seitsemän vuotta yhdessä on aika hieno saavutus. Sen kunniaksi leivoin sisältä valuvan suklaakakun ja koristelin tietenkin asian mukaisesti.

Kaikki hyvin Turussa. Ystäviä on ikävä. Mutta muuten, kaikki on oikein hyvin.

Habitare oli minun -kuten myös monen muun - mielestäni hieman tylsä. Ihan kiva, mutta ei jäänyt erityisemmin edes mieleen. Muutama osasto oli vaikuttava, mutta mielestäni moni oli jättänyt Suomen mittakaavassa parhaimman tilaisuuden tulla huomioiduksi käyttämättä. Marimekko ei edes esitellyt uusimpia kuosejaan, vaan isossa roolissa oli Unikko. Joopajoo. Olivat sentään laittaneet Maija Louekarin ja Sami Ruotsalaisen klik upean astiaston esille (eivät näköjään osaa esitellä astiastoa kotisivuillaan kuitenkaan).

Parasta antia mielestäni silti oli TIKAU klik. Klaus Haapaniemen matto oli huomiota herättävä ja erittäin kaunis. Myös heidän messuosastonsa oli tasapainoinen ja noudatti samaa visuaalista ilmettä tuotteista somistukseen. Tykkäsin.


Matto/seinävaate jäi kummittelemaan mieleen pidemmäksi aikaa, joten eksyin heidän kotisivuilleen ja nyt koko tuotevalikoima pyörii mielessä. Voi tuska, todella upeaa käsityötä ja niin kauniit sävyt. Oi, jos vähän rahaa saisin, kaikki tuotteet ostaisin.

Mieleen jäi myös tämä upea pöytäryhmä. Ihanan yksinkertainen, iso ja kaikki osat löytyvät luonnosta. Tuosta maalista en juuri perusta, mutta puun väri on juuri oikea.



Viikonloppuna meitä ilahdutti Aura Street Marketissa yritystään edustamassa olleet Saana ja Olli klik. Nettisivujen mukaan edustivat myös Habitaressa, mutta kiireen takia olen heidät siellä ilmeisesti onnistunut missaamaan. Ihana pariskunta (haluan ajatella, että ovat pariskunta, en nyt varmaksi voi väittää) ja syystäkin valittu vuoden 2009 Nuori Yrittäjyys-yritykseksi. Nykyäänhän kukaan ei enää suunnittele mitään muuta kuin kierrätysmatskuista tuotteita, joten sillä ei ihan hirveästi ole uutuusarvoa. Erittäin hienoa, että näin on, mutta ei se yksinomaan riitä selittämään isoja hintoja helposti tehtäville, materiaalikustannuksiltaan edullisille tai jopa ilmaisille tuotteille. Ei maailmaa pelasteta ostamalla ylihinnoiteltuja pussukoita joltakin nuorelta suunnittelijalta, näin rumasti sanottuna. Saana ja Olli tekevät sen toisin. Heidän tuotteensa eivät ole retrokankaista tehtyjä pusseja yhdellä vetoketjulla eikä leikkaa-kaksi-palaa-ompele-ne-yhteen-mekkoja vaan niissä on jotain lisää. Niissä on kierrättämisen lisäksi ajatus ja kierrätysidea on viety asteen pidemmälle. He ottavat ikivanhoista postikorteista terveiset ja omalla tekniikallaan siirtävät ne vanhoille lakanoille kohokuvioksi ja tekevät kankaasta tyynyjä sekä merimiessäkkejä. Tuotteet ehkä toistavat samaa helposti työstettävää kaavaa, mutta kankaassa onkin tekniikaltaan jotain uutta ja raikasta. Eikä ne ole ylihinnoiteltuja. Niistä näkee, että juuri he ovat tyynynsä tehneet, eikä kuka tahansa ompelukoneen omistava voi kopioida ideaa. Myös heidän toinen tuotesarjansa oli mielestäni kaunis. Mustaa pikkutarkkaa graafista viivaa valkoisella - toimii.

Koska olen köyhä opiskelija, en voinut ostaa haluamaani tyynyä, mutta postikorttiin minullakin oli varaa. Kortin kohde on sen jo saanut, voin laittaa meidän perheestä kuvat. Etupuolesta en huomannut räpsäistä.

Rauhallinen viikonloppu

Piti sisällään pitkiä lenkkejä, ulkona syömistä (ja hieman annokseen pettymistä), Aura Street Marketia, hyvän ystävän kanssa muutamalla istuksimista ihanassa Alvarissa (oikeesti, niin hienosti sisustettu herkullisiin oluisiin erikoitunut rauhallinen baari ja vielä meidän naapurissa), Ruissalossa pyörimistä ja kouluhommia. Myös Jorin sisko kävi kylässä. Ensi viikonloppuna Tampereelle, ihanaa!

Turussa on astetta prameemmat tuikut.

Eikö tämä viikko koskaan lopu?

Miten sitä voikaan odottaa näin älyttömästi viikonloppua, vaikkei mitään erityisen raskasta ole tapahtunut tai mitään erityisen kivaa tule tapahtumaan. Päinvastoin, aika löysä viikko ja sunnuntaina pitää raahautua Raision Myllyyn poistamaan maanantaiyönä tehdyt somistukset. Mutta silti, varsinaista tervanjuontia koko viikko. En ole millään tavalla syysmasennusihmisiä, eikä nyt ole siihen mitään aihettakaan, kun elämä on vihdoinkin pääsääntöisesti todella mukavaa, mutta mutta. Jos tämäniltainen 5,5€ leffa hieman piristäisi.

Pyykit odottavat edelleen minua/meitä/no oikeasti minua, mutta edes yksi asia on edistynyt.



Olen niin tyytväinen, kun koulussa on tullut piirrettyä pitkästä aikaa useasti ja valmiista aiheista. Saa parempaa treeniä, kun keskittyy vaan tekniikkaan, ei sisältöön.

Varasin äsken Eemelille leikkausajan. Kyljen patti ja pallit saavat huutia ensi kuun puolessa välissä. Ei mikään halpa reissu, vakuutusten jälkeenkin jää maksettavaksi noin 220€, eikä se näin kahden opiskelijan budjetissa ole mikään pikkusumma. Jos kastrointi ei auta, en oikeasti tiedä enää mitä teen. Parempi olisi tepsiä. Muut vaihtoehdot kauhistuttavat ihan liikaa.

Tylsä tiistai

Miten sitä aina alkaa tekemään kaikkea oleellista - kuten järjestelemään keittiötä saamatta mitään aikaiseksi - yöllä.


Ja silloin se on erityisen hienoa, kun oikeasti pitäisi tehdä tätä.


Huomenna minua odottaa jälleen tämä.

Ihanaa, kun Jori saa tehdä mitä rakastaa, mutta saisi myös siinä ohessa pyykätä vastaavanlaisella intohimolla. Joka päivä uudet treenivaatteet. Haaveilen niin isosta tehokoneesta, joka oikeasti pesee pyykin kunnolla eikä vaan vähän huljuttele.
-----------

Olenko yksin tunteen kanssa, että tämä viikko kestää ainakin kolme. Miten voi olla vasta tiistai, kun tuntuu, että huomenna pitäisi ehdottomasti olla perjantai. Olen koko päivän elänyt milloin torstaissa, milloin keskiviikossa, ja joka kerta pettynyt tajutessani, että tiistassa vedellään.

Tänään Ruissalossa

Eemeli teki katoamistempun metsään jonkun lenkkeilijän perään ja minä en ole hetkeen ollut yhtä vihainen. Jos joku jossain kertoisi, että joskus tulevaisuudessa Eemeliin pystyy luottamaan, edes hetken, kestäisin tämän kaiken muun paljon paremmin. Nyt tuntuu, että voimat on aika vähissä.

Olin todella yllättynyt, että Ruissalo on aivan täynnä autoja ja ihmisiä, koko ajan. Asutaanko siellä? Miksi keskellä metsää menee ihan jatkuvasti autoja? Luulin jo saavuttaneeni erävoiton juoksutuspaikkojen etsinnässä, mutta kissan viikset, sielläkin saa ravata pitkiä matkoja metikköön, että uskaltaa hetkeksi päästää noita juoksemaan. Vaikka miten talsisi, kuulee autojen hurinan selkeästi, eikä Eemelin kanssa ole varaa ottaa riskejä, mikäli mielin pitää sen yhtenä kappaleena.

Tuntuu, että joskus ei vaan riitä. Pitäisi ja pitäisi, tuhat kertaa enemmän, mutta kun ei vaan voi. Yksi tai kaksi päivää lomaa tästä elämäntilanteesta tekisi nyt terää.

Luokkaretki Tallinnaan

Poikkesimme Tallinnassa luokkaretkellä näin heti koulun alkuun. Kolme viikkoa ollaa ehditty jo pyörimään "alalla" ja monia projekteja on käynnissä. Tehdään somistuksia sinne ja tänne ja tuonne ja sitten vielä se yksi tilasi sitä ja Tallinnaan mennään, ensi viikolla Habitareen, työharjoittelu, messut, messut, messut! Joten olen aika poissaoleva netistä, ja jos merkit paikkaansa pitävät, sama tilanne jatkuu ensi kevääseen. Huh mitä tahtia. Hyvä vaan, tuleepa ammatti tutuksi. Harjoittelu alkaa pian ja paikkakin on jo varmistunut. Kaikki tuntuu niin hyvältä. Luokka toimii, opettajat ovat kannustavia ja kaikkia aiheet kiinnostavat. Ihan kuin olisin ollut hukassa aikaisemmin ja nyt löytänyt sinne minne kuuluukin. Se kauan kadoksissa ollut innostus estetiikkaankin on palannut.

Tallinnassa tarkoitus oli kierrellä kauppoja ja ihmetellä. Lähinnä siis näyteikkunoita ja esillepanoja. Niistä tuli napsittua reippaasti kuvia, vähän kuin ideoiksi. Kamalan huonoa tarjontaa vaan tuolla naapurimaassa, panostavat hirveän vähän somistuksiin.
Puhuttiin jo, että sitten kun sinne Tukholmaan lähdetään... Joop.
Käytiin myös Kumussa, Tallinna taidemuseossa ja sieltä nuo piirustuskuvat. Todistettiin matkalla jotain ökyhäitä ja ehkä hieman salakuvattiin. Oli pariskunnalla tuollaiset hieman hulppeammat puitteet. Köh köh, naapurissa joku presidentin palatsi, meinaan. Talokuvat näpsin bussin ikkunasta, siksi noin suttuisia. Paikallinen liikenne pääsi yllättämään, kuski kun veti noin sataa siinä keskustan tuntumassa ja meinasi ajaa jonkun toisen päälle ja kolhi jalkakäytäviä. Hillitsin itseni kuin nainen, muiden kiljahdellessa pelosta. Mukava kokemus.

Shopshop se matka oikeasti oli, kaikki vaan rynnistivät halpojen lumppujen ja viinan perässä, niin minäkin. Löysin muutamalla eurolla kaksi hametta ja pari pulloa viintä. Sekä jotain paikallisisa siiderierikoisuuksia tuliaisiksi Jorille. Pitää tehdä uudestaan retki Eestiin, paremmalla ajalla. Jos vaikka yöksi sitten.

Seuraavana päivänä oltiinkin jo taas rakentamassa yhtä messuosastoa. Ohjelmassa oli muutaman sadan ilmapallon täyttö ja sitominen pylväiksi.

Liisa sydän pallot.

♥ Turku ♥

Kuulemma jo yhdennestätoista kerroksesta näkee merelle. Olemme valitettavasti kaksi kerrosta liian matalalla.

Huusin itselleni syksyksi saappaat huutonetistä. Olen aika tyytyväinen, ovat kivan rähjäisät, mutta silti aika uudet, joten mitään pinttyneitä varpilemuja ei ole.

Ja sitten jos hieman taas kertoisin uudesta kodista muutaman kuvan avulla. Laitan lisää, kunhan saan pari alkanutta projektia päätökseen.

Ihan kuin muka malttaisin olla laittamatta kuvia Murhasta ja Hattarasta. Olenko muuten koskaan kertonut miksi Eemeliä sanotaan murhaksi? En varmaan. Kaikki juontaa juurensa erääseen yöhön, jolloin kipitin koirien kanssa jälleen läheiseen koirapuistoon pelleilemään palloilla ja muilla mukavilla. Joku viksu oli jättänyt puiston oven auki jolloin sisään pääsee jos jonkinlaista luonnon omaa mytiäistä, tässä tapauksessa rusakko. Lopun voitte varmaan arvatakin. Tuli todistettua, että nössö-eemeli tosiaan pistelee pupun poskeen, mikäli vaan tilaisuus koittaa. Olin aika järkyttynyt, mutta myöhemmin on alkanut harmittaa, etten paniikiltani tajunnut kantaa jänöä kotiin pakkaseen koirille sapuskaksi. Jori sitten nimesi Eemelin Murhaksi. Meidän raakalainen.